STD ry:n Etelä-Suomen Aluejaosto Vaihda tiikeriin
Vaihda keltaiseen
Vaihda mustaan
Vaihda harlekiiniin
Vaihda siniseen
   

Doggien sairaudet

Don Vito's Ambara ja Finbalt Favorite Vito's Avallon

Jokaisella rodulla on omat erityispiirteensä ja rotukohtaiset ongelmansa. Tanskandoggi on jättikokoinen rotu, yksi nopeakasvuisimmista ja kasvukäyrältään jyrkimmistä koiraroduista, siksipä kasvuiän ongelmista monet liittyvät luustoon.

Yksi rodun erikoispiirteistä on sen keski-ikä, joka on suhteellisen matala, reilun seitsemän vuoden tienoilla. Rodussa on kuitenkin useita yli kymmenen vuotiaita yksilöitä, eikä esim. näyttelykehien menestys lopu avoimeen luokkaan, vaan se jatkuu pitkälle veteraaneihin.

Monet terveydelliset ongelmat voidaan kartoittaa jo etukäteen, siksi pennun ostajan olisi hyvä kysyä tulevan pentunsa vanhempien terveystutkimustuloksia jotta hän voisi mieltää mahdolliset riskitekijät jo ennen ostopäätöstä.

Yleisimmät terveystutkimukset ovat olleet lonkkaniveldysplastiaa, kyynärniveldysplastiaa ja normaaleja silmäsairauksia vastaan tehdyt tutkimukset. Silmätutkimusten osalta on syytä muistaa, että ne ovat voimassa vain määräajan ja ne olisi uusittava parin vuoden välein.


LUUSTOSAIRAUDET
Hypertroofinen osteodystrofia
Osteochondrosis
Panosteiitti
Lonkkaniveldysplasia
Lonkkaniveldysplasiatilasto

SYDÄNSAIRAUDET
Kardiomyopatiat
Dilatoiva kardiomyopatia
Hypertrofinen kardiomyopatia

SILMÄSAIRAUDET
Ektropion
Entropion


MUUT SAIRAUDET
Vatsalaukun kiertymä

 
Ylös
Disclaimer