

Suomen Tanskandoggi ry:n Etelä-Suomen aluejaosto perustettiin keväällä 1994 aktivoimaan tanskandoggiharrastusta sekä opastamaan tanskandoggien kasvattamisessa ja kouluttamisessa. Aluejaosto aloitti toimintansa nimellä Helsingin aluejaosto, mutta vuoden 2004 alussa nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa vastaamaan paremmin toiminta-aluettamme. Aluejaostojen toimintaohjeet löydät pääyhdistyksen sivuilta.
Vuosikokous 2010 (.pdf)
Vuosikokous 2009 (.pdf)
Vuosikokous 2008 (.pdf)
Vuosikokous 2007 (.pdf)
Vuosikokous 2006 (.pdf)
Vuosikokous 2005 (.pdf)
(Lataa ilmainen Acrobat Reader täältä)

Aluejaoston tavoitteena on koota doggi-ihmisiä yhteen kaikenlaisen hauskan ja hyödyllisen toiminnan puitteissa, joita ovat sääntömääräisten vuosikokousten lisäksi:
* Erilaiset koulutukset näyttelyharjoituksista tottelevaisuus- ja agilitykursseihin
* Asiantuntijaluennot koirien maailmasta jäsenistön toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan
* Yhteiskävelyt - joista Kaivarin kävely on jo perinne, mutta muuallekin suuntaamme kuonomme
* Match-Show't
* Vapaamuotoiset tapaamiset ja lenkit
Sekä tarjolla paljon muutakin tanskandoggimaista toimintaa.
Suomen Tanskandoggiyhdistyksen Etelä-Suomen aluejaostoon kuuluu n. 140 jäsentä ja kaikki ovat tervetulleita joukkoomme. Tiedotamme jäsenistöllemme toiminnasta monella tavalla, joista virallisempia ovat sähköpostilla lähetettävät jäsenkirjeet, Tanskandoggi lehden ilmoitukset ja aluejaoston oma lehti sekä luvan antaneille tiedotteet ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiin. Lisäksi epävirallisempana kanavana toimii aktiivisesti mm. keskustelupalsta tanskandoggi.takaisin.fi, jossa aluejaoston omassa osiossa sovitaan usein mm. ex-tempore lenkeistä ja tapaamisista.
Etelä-Suomen aluejaostolla on lisäksi myytävänä erilaisia hauskoja ja hyödyllisiä doggiaiheisia tuotteita, joita voi katsella täältä Putiikki-sivulta.
Mikäli sinulla on kysyttävää, voit soittaa tai lähettää sähköpostia johtokuntamme jäsenille tai tule juttelemaan kanssamme tapahtumissamme tai näyttelyissä. Nähdään!
STD ry
Etelä-Suomen aluejaosto
Eteländogit eli Etelä-Suomen aluejaosto on yksi tanskandoggien rotujärjestön, Suomen Tanskandoggi ry:n alaisuudessa toimivista aluejaostoista.